torstai 6. syyskuuta 2012

Kivimagneetit

Minulla on jonkinlainen addiktio kauniita esineitä kohtaan: tavallisessa kauppareissussakin menee tavallisesti kauemmin kuin normaaleilla ihmisillä! Joka ikinen silmään osuva tavara pitää syynätä ja hyynätä (vaikken sitä millään tavalla tarvitsisikaan), ja mies ehtii jo huokailla takanani lähtöhalujansa ilmoille. :) Turkissa ollessamme syynäsin merenrannalla sileäksi ja pyöreäksi hioituneita kiviä tarkalla kädellä ja valikoin sieltä hienoja yksilöitä kotimatkalle otettavaksi, ja ideakin syntyi jo tuolloin: kivistä tulisi mainioita, erilaisia magneetteja! (Ei tokikaan pienimmistä, jotka sopisivat mainiosti esimerkiksi kynttilänalustalle koristeeksi.)


Pesin kivet lähestulkoon samantien, kun saavuimme Suomeen, ja ryntäsimme ostamaan Clas Ohlsonilta magneetteja sekä kunnon liimaa (Loctiten Power glueta, joka tarttuu lähestulkoon pintaan kuin pintaan).



Liima kuivuu puolen tunnin ajan ja ensimmäisen viiden minuutin ajan magneettia voi vielä siirrellä mieluiseen kohtaan.



Magneeteista tuli todella suloisia ja ne pääsivät kuivuttuaan koristamaan jääkaapin ovea. (Aivan ensimmäisenä pitämään henkensä edestä kiinni Heli Laaksosen runosta, jota rakastan yli kaiken.) Muutamat säästän magneettitauluun, jota olen näpräämässä/ ostamassa makuuhuonettamme koristamaan. :)


4 kommenttia:

  1. Voi miten ihania! Ja kiva blogi täältä löytyikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Alkutaipaleella vasta ollaan, mutta kyllä se tästä lähtee kunolla pyörimään - sitä mukaan, kun töitäkin alkaa valmistumaan :)

      Poista
  2. Aivan ihastuttavat! Olen itsekin kivihullu. taannoiselta Kreikan matkalta toin IHANHIRVEÄSTI kiviä, niin, että se oli ainut reppu mikä tarkistettiin ja ihmeteltiin mitä mä näillä teen? Mutta sanoin vain, että souveniers souveniers :O)
    saanko varastaa hienon idean?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka KahviKaneli!
      Kiitos kommentistasi, kuulostipa tuo tutulta tuo kivien hamstraaminen! :D Mies ei aivan ymmärtänyt, miksi niitä kiviä piti kerätä niin paljon (suostuin kyllä osan heittelemään takaisin rannalle, ja nyt harmittaa, kun noista magneeteista tuli niin kivoja :( Mutta tottakai voit hyödyntää ideaa - sen takia sen tänne laitoinkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)